Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Aamulehti
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Lastensuojeluilmoitusten määrä kasvoi Pirkanmaalla vuonna 2024, jolloin ilmoitus tehtiin lähes joka kymmenennestä lapsesta.
Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha uudistaa sosiaalihuollon palveluja yksinkertaistaakseen avun saantia ja vähentääkseen asiakkaiden pompottelua.
Perhepalveluiden vastuualuejohtaja Terhi Huttunen kertoo, että perheeseen otetaan yhteyttä kolmen arkipäivän kuluessa yhteydenotosta.
Lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kovaa kasvuaan Pirkanmaalla viime vuonna. Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus.
Hyvä uutinen on Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) mukaan se, että ilmoitusmäärän kasvusta huolimatta kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi.
Lasten, nuorten ja perheiden palvelulinjan johtaja Titta Pelttarin mukaan tämä osoittaa sen, että lapsille ja perheille on onnistuttu tarjoamaan apua oikeaan aikaan.
Pirhan mukaan ero hyvinvoivien ja apua tarvitsevien lasten ja perheiden välillä kasvaa. Lastensuojeluilmoitusten syissä näkyy vanhempien ja lasten mielenterveys- ja päihdeongelmat, perheväkivalta, lapsen aggressiivisuus ja perheen sisäiset ristiriidat.
Pirha kertoo keskiviikkona uudistavansa sosiaalihuollon palveluja. Tarkoituksena on yksinkertaistaa avun saantia ja vähentää ammattilaiselta toiselle pompottelua.
Käytännössä sosiaalihuollon asiakas voi olla yhteydessä sosiaalihuoltoon ympäri vuorokauden sähköisen lomakkeen avulla. Perhepalveluiden vastuualuejohtaja Terhi Huttusen mukaan perheeseen otetaan yhteyttä viimeistään kolmantena arkipäivänä yhteydenotosta. Tämän jälkeen ammattilainen saattaa perheen oikean avun piiriin, Pirha kertoo.