Uusi käänne HIFK:n kohussa: Pelaajille ja muulle henkilöstölle pakollinen koulutus

Seurassa ryhdyttiin toimiin.

Helsingin IFK pahoitteli Suomen Urheiluhierojaopiston opiskelijoiden harjoittelujaksoilla kokemia epäasiallisuuksia torstaina.

Toimitusjohtaja Alexander Sneen sanoi tiedotteessa, että HIFK:ssa asia otetaan erittäin vakavasti ja tässä tilanteessa pelkkä anteeksipyyntö ei riitä.

IFK aloittaa toimet, joilla se pyrkii parantamaan häirinnän vastaista toimintaansa. Keinoja tiedotteessa on listattu yhteensä kuusi. Sneenin mukaan kehitystoimet ovat myös joukkueen toive.

Yhtenä keinoista mainitaan pakollinen ulkopuolinen koulutus sekä henkilökunnalle että pelaajille ennen kauden 2025–26 alkua. Teemoja ovat häirinnän ennaltaehkäisy, kunnioittava viestintä, monimuotoisuus ja osallisuus sekä valta-asetelmien tunnistaminen.

Työsuojeluhallinnon verkkopalvelussa kirjoitetaan, että työnantajan tulisi aktiivisesti seurata, esiintyykö työpaikalla häirintää, ja puuttua työpaikalla ilmenevään häirintään oma-aloitteisesti. Ohjeisto antaa vahvan suosituksen ehkäisevään toimintaan.

Sneen sanoi STT:lle, että toimia on ollut ennestäänkin. Hän muistuttaa, että käyttäytymisvelvollisuus on osa työsopimuksia.

”Nyt teroitetaan erilaisia työkaluja. Uutena tulee ulkopuolinen kouluttaja.”

Seurassa aloitetaan myös sisäinen tutkinta Suhon esittämistä tapahtumista.

source

Jätä kommentti