Uudelta tamperelaisseuralta kova sisääntulo kansallisiin kilpailuihin, Kamppailuakatemia kahmi heti yksitoista SM-mitalisijaa

Moro, potkunyrkkeily

Tammikuussa 2025 ovensa avannut Tampereen Kamppailuakatemia (TKA) teki näyttävän sisääntulon potkunyrkkeilyn kansalliselle areenalle, kun lajin SM-kilpailut pidettiin 5.–6. huhtikuuta Tapiolan urheiluhallissa Espoossa. Tapahtumassa taisteltiin A- ja B-junioreissa sekä aikuisten sarjoissa Full Contact – ja K1-ottelumuodoissa kaikkiaan 35 seuran riveistä saapuneen runsaan sadan urheilijan voimin.

Tampereen Kamppailuakatemia osallistui SM-turnaukseen siis ensimmäistä kertaa ja heti huikealla menestyksellä. Seuran nuoria ja aikuisia kattanut 12 hengen joukkue nappasi kaappiinsa neljä kultamitalia, kolme hopeaa sekä neljä pronssia.

Junioripoikien puolella Suomen mestaruuksia akatemialle toivat Joseph Hilander, Wael Kurt sekä Leo Räty, miesten koitoksissa kultaa saavutti puolestaan Niko Hintikka. Hopeaa kahmivat Matias Äijö miehissä sekä Veeti Siltanen pojissa ja Emmi Larm tytöissä, pronssia kaulaansa saivat Elmo Peltonen ja Aku Kanto miesten sarjoissa sekä Nea Kytölä naisten kehässä ja Matias Kainus pojissa.

TKA:n potkunyrkkeilyn vastuuvalmentaja Eero Toiviainen kertoo, että valmennusjoukoissa on tehty määrätietoista sekä suunnitelmallista työtä urheilijoiden kehityksen eteen kimpassa paremmin vapaaottelun parista tunnetun Joni Salovaaran kanssa. Akatemian kova debyytti SM-tasolla osoittaa, että seura on nopeasti lunastamassa paikkaansa suomalaisen kamppailu-urheilun kentällä.

”Perustimme seuran varmasti jonkinlaisessa ennätysajassa. Toiminnan olemme saaneet pyörimään näin hienosti ja isosti mahtavien harrastajien ansiosta, jotka ovat löytäneet meille treenaamaan sankoin joukoin. Tuttuja ottelijoita ja kamppailulajien harrastajia pääkaupunkiseudulta sekä ympäri Suomen on käynyt vierailemassa, ja palaute on ollut pelkästään positiivista”, iloitsi Joni Salovaara.

”Yhteishenki kaikkien jäsenten, harrastajien sekä valmentajien välillä on todella kantava voima meidän toiminnassa. Urheilijoiden kanssa tehdään tiiviisti yhteistyötä, mikä näkyy myös kilpailumenestyksessä. Jäsenillemme pyrimme antamaan mahdollisuuden vaikuttaa harjoitussalin toimintaan ja järjestämme erilaisia tapahtumia normaalin arkiharjoittelun ohella. Seuran valmennuksen kouluttautuminen on lisäksi tärkeä arvo meille”, Toiviainen kiteytti.

Mainittakoon vielä se, että Salovaara valmistautuu parhaillaan lauantaina 3. toukokuuta Helsingin jäähallissa järjestettävän Ice Cage 4 -suurtapahtuman pääotteluun Makwan Amirkhania vastaan. Tämä tulee olemaan taatusti ainutlaatuinen ilta, sillä Joni palaa häkkiin monen vuoden tauon jälkeen.

”Edellisestä ottelusta on kohta seitsemän vuotta ja melko viime tinkaan jää kyllä valmistautuminen. Joskus elämässä tulee kuitenkin eteen haasteita ja tilaisuuksia, joihin täytyy vain rohkeasti tarttua ja lunastaa samalla unelmia, aivan kuten tämän meidän hienon seuran perustaminen”, tuumasi Salovaara.

TKA:n rivejä edustava Emmi Larm (oik.) taisteli sisukkaasti Jigotain Helmi Lindgrenia vastaan A-tyttöjen alle 65-kiloisten finaalissa, mutta joutui taipumaan SM-kehässä lopulta hopealle.

source

Jätä kommentti