Trump onnitteli Kanadan pääministeri Carneya vaalivoitosta – liberaalien ehdoton enemmistö jäi parin paikan päähän

Kanadan pääministerin kanslian mukaan Trump ja Carney aikovat tavata lähitulevaisuudessa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onnitteli Kanadan pääministeriä ja liberaalipuolueen puheenjohtajaa Mark Carneya vaalivoitosta. Trumpin onnittelupuhelusta kertoi Kanadan pääministerin kanslia.

Kanslian lausunnon mukaan molemmat valtionpäämiehet pitivät tärkeänä sitä, että Kanada ja Yhdysvallat jatkavat yhteistyötään itsenäisinä ja täysivaltaisina valtioina.

Kanslia kertoi myös, että Trump ja Carney aikovat tavata lähitulevaisuudessa.

Carneyn liberaalipuolue voitti maanantaina Kanadan parlamenttivaalit. Tiistaina kannattajilleen maan pääkaupungissa Ottawassa puhunut Carney lupasi, että Kanada ei murru Trumpin tullitoimien edessä.

Juuri Trumpin toistuvat uhkaukset liittää Kanada osaksi Yhdysvaltoja sekä presidentin aloittama kauppasota olivat liberaalien voiton keskeisiä vauhdittajia.

Liberaaleille ei yli puolia paikoista

Kanadan yleisradio CBC:n vaaliseurannan mukaan liberaalipuolue jäi vain muutaman paikan päähän siitä, että se olisi saanut yli puolet paikoista Kanadan edustajainhuoneessa.

Liberaalit nappasivat 169 paikkaa, kun ehdottomaan enemmistöön olisi tarvittu 172 paikkaa.

Pierre Poilievren johtamalle konservatiivipuolueelle paikkoja kertyi 144. Puolueen kirvelevän vaalitappion lisäksi vuodesta 2004 parlamentissa istunut Poilievre menetti myös oman paikkansa.

Quebecin provinssin itsenäistymistä ajava Bloc Québécois sai 22 paikkaa. Keskustavasemmistolainen Uusi demokraattinen puolue (NDP) sai seitsemän paikkaa ja Kanadan vihreät yhden.

source

Jätä kommentti