Tekstarit | Pistän aina silmät kiinni, kun matkustan Santalahden ohi

Aamulehti julkaisee lukijoiden tekstiviestejä.

Pistän aina silmät kiinni, kun matkustan ohi Santalahden. Kuljen bussilla ja ratikalla, joten se on mahdollista. Loppuiko rahat, vai miksi alue jäi noin rumaan kuntoon. Hienoa aluetta, mutta nyt on jäänyt rumaksi. Onko Tampereella mitään eläkerahastoa, josta uusi pormestari voisi kauhaista rahaa. Näinhän nykyään kokoomuksen johtama hallituskin toimii. No, kunhan aluetta ei rakenneta yhtä rumaksi kuin moni muu alue on rakennettu. Moni vaan ei uskalla enää ostaa uutta kotia hallituksen temppujen takia. Jos saat potkut naamasi perusteella, niin ansiosidonnainen on heikentynyt ja asumistukea et saa omaan asuntoosi. Joudut myymään kotisi ja sinulle jää vain velat mitä työttömyyskorvauksilla on paha lyhennellä. Hieno alue, noin lähellä keskustaa jää nyt hukkakäytölle. Mani

Höpistään polkupyöristä, kun paljon tärkeämpi työhuonevähennyksen poisto vaikuttaa laajempaan joukkoon. Työntekijä ei voi useissa tapauksissa palata työmaalleen, koska työpistettä ei enää ole! Järjen köyhyyttä

Mielenkiintoinen tuo Pyynikin vatsaepidemia. Tartuntoja torstaista sunnuntaihin ja tartuntojen loputtua vesi tutkitaan heti seuraavana keskiviikkona – ja yllätys yllätys, vesi on täysin puhdasta. Taitaa kaupunki vaan pakoilla vastuuta ja korvauksia. Sen verran kulki ambulansseja ja paljon oli töistä poissaoloja. Limpatsu

Olipas hauska lasten tapahtuma Vappu jatkot Vanhan kirkon luona. Kivaa matalankynnyksen puuhaa ja iloisia ihmisiä. Lions-klubin esittely oli myös mukava. Tällaiseen tekemiseen on kiva osallistua lasten kanssa. Äiskä

Miksi maailman johtajat eivät tee mitään Gasan hirmuteoille. Syylliset pitää saada oikeuteen. 77-vuotias suomalainen

Mikä on vaatimattomuuden huippu? Kyllä se on tamperelainen. Kun muualla Suomessa pelätään, että ihmistä pidetään vain numerona, niin tamperelainen pelkää, että ei hänestä ny vaan tehtäis edes mitään numeroo. Ei ny mikään numero

Santalahden omaleimaisuus oli peltiset kaarihallit, Mäkisen autoromut ja saastunut maaperä, sitä ei haikaile kukaan muu kuin nuori joka ei ole siellä ollut, tehnyt töitä. Rakennusliikkeet kikkailee rakennusoikeutta lisää, rakennukset päästetään mätänemään, ettei kannata edes yrittää korjata järkihinnalla. Kaupungin virkahenkilöt siunaa asian. Eurot ne meitä konsultoi

Voisiko potkulautojen pysäköinti parantua, jos niille sovittaisiin vaikkapa 20 euron pantti. Pantin voisi palauttaa potkulautojen kerääjä, jos on pysäköity oikein. Ei luulisi olevan vaikea teknisesti toteuttaa. KK55

Myyrmäen skuuttiturma ratkaistiin oikeudessa: autoilija syytön. Huomiota kiinnitti, ettei 12-vuotias kuski tiennyt mitään tieliikennesäännöistä skuutin kanssa. Joskus nuoruudessa ikäluokalleni opetettiin poliisin toimesta jo alakoulussa liikennesääntöjä niin kävellen kuin pyörällä. Koko koulu istui juhlasalissa kuuntelemassa. Tätäkö ei enää harrasteta? Ehkäpä pitäisi! Parantaja

Otavalankadun ja Tuomiokirkonkadun risteysalue vaarallisessa kunnossa kymmenien metrien matkalta. Saisiko kunnalta paikalle kilven, jossa on osoite mihin voi lähettää laskun auton vaurioista! Tinke

source

Jätä kommentti