Tekstarit | Olisiko aika lähteä oppilaiden kanssa ulos keräämään roskia ja opettaa kädestä pitäen, ettei saa roskata

Aamulehti julkaisee lukijoiden tekstiviestejä.

Rehtorit ja opettajat, olisiko aika lähteä oppilaiden kanssa ulos keräämään roskia ja opettaa kädestä pitäen, ettei saa roskata. Ilmastonmuutos hössötystä kyllä löytyy, mutta konkreettista tekemistä Ei. HH

Kiitos kaupunkikulttuuriyksikön toimijoille hienoista kartanokonserteista Haiharan taidekeskuksessa! Kulttuuria kaikille

Eikö kristillisiin elämän arvoihin kuulu vähäosaisten auttaminen ja tukeminen? Miten hallituksessa olevat kristilliset ovat asiaa edesauttaneet? Aiheuttaneet vaan suurempaa kurjistumista. Arvot pielessä

Tampereen matkakeskustunneli on jalankulkijoiden pääreitti keskustan itäiseltä puolelta keskustan palveluiden pariin. Toivon kovasti, että reitin viihtyisyyteen kiinnitetään nykyistä parempaa huomiota. Samoin Rongan alikulkukäytävälle seinät kaipaavat maalia. Pitkätkään remontit eivät haittaa, jos tilapäisreitit pidetään kunnossa. Siistin Tampereen puolesta

Aitolahdentiellä Kielokorvenkadun ja Rahkatien välillä oikealla puolella Tampereelta päin ajettaessa on melkoinen pudotus tieltä metsään. Mikseiköhän siinä ole tien reunassa mitään turva-aitaa? Kaarre

Voisiko ensi vappuna hommata Koskipuistoon muutaman ison roska-astian – toki johki tolppaan kytkettynä, niin voisi olla mahkut, että jokunen roskakassi sinne päätyisi. Roskapihti on jo kasvanut käteeni kiinni

Kuka muka haluaa muuttaa lasten lomia vanhempien ulkomaanmatkojen vuoksi? Lasten loma-aikoja pitää muuttaa siksi, että Suomen kesä ei onneksi lopu elokuun alkupuolella, jolloin kaikki kesätapahtumat kuitenkin lopetetaan koulujen alkamisen vuoksi. Kyllä kai kesää Suomessa viettävät muutkin kuin koululaiset ja hekin koulupäivän jälkeen. Keskieurooppalaisia turistejakin tulee vasta elokuussa, toteamaan että kesä kioskit ja järviristeilyt ynnä muut on lopetettu, koska Suomessa loppui koululaisten loma. Häpeän tätä järjen köyhyyttä olla hyödyntämättä maamme parasta antia, koko kesäkautta syyskuuhun asti. Ja jos sen koulujen vika, niin asia pitää korjata. Kesä kaikille, ettei tarvitse lähteä sinne Thaimaaseen

Rantatunneliin valvontakamera puoleen väliin niin rauhoittuu tuo kaahailu tunnelissa. Eppan

A. Irene oli aivan oikeassa mielipiteessään. Miten voi olla, että täällä ollaan aivan kädettömiä ja nöyristeleviä kun kyseessä on suomalaiset tavat. Perinteisiä joulu- ja kevätjuhlia ei voida pitää. Pelätään, ettei vaan kukaan loukkaannu ja pahoita mieltään. Kuinkahan on kun muutat eri kulttuurin, voitko pyytää omanlaista juhlaa? Epäilen! Suomalaiset tavat kunniaan, otetaan myös toisinajattelevat huomioon erilaisella juhlalla. Onnistuu, jos on hyvää tahtoa. Ei rasisti eikä ps.

Graffitien tekijöille pitäisi saada kunnon tuomiot! On täysin käsittämätöntä, että näitä töhrijöitä paapotaan ja ymmärretään, tehdään oikein paikka töhrimistä varten. Kyse ei ole mistään taiteesta vaan omaisuuden tärvelemisestä! Töhrijät töhrii ja kaupunki siivoaa. Eikö tätä saada kuriin? Kun ei saa ”vedellä pitkin selkää”, niin ehdotan, että laaditaan pikavauhtia laki, että toisen omaisuuden sotkemisesta määrätään vähintään vuoden kiinteä linnatuomio plus velvollisuus siivota sotkut. Veikkaan, että peloite olisi sen verran kova, että töhrimisinto laantuisi aika lailla. Tämän on loputtava! Iso Gee

Televisiossa kerrottiin, että ukrainalaisia koulutetaan metsätöihin, jossa tekijöistä pulaa, olivat hyvin innostuneita ja hienoa kun tekijöitä saadaan. Ihmettelen, miksi suomalaisia työttömiä ei kiinnosta myös metsätyöt, vaikka työttömiä pilvin pimein? Ahkeruus kunniaan

Mikä on puoluejohtajan ainoa ja tärkein tehtävä? Se ei ole kansalaisten parhaaksi tehtävä työ. Se on oman puolueen mahdollisimman suuri kannatus. Jos epäonnistuu tehtävässä, on entinen johtaja. Yksinkertainen totuus

Työsuhdepolkupyöräetu on epätasa-arvoinen, siitä hyötyvät vain suurkaupunkilaiset, joiden on mahdollista hyödyntää pyöräilyreittien talvikunnossapitoa. Lapin tai muiden maaseutukuntien pyöräilyväylät ovat suurimman osan vuodesta ajokelvottomia tai matkat suhteettoman pitkiä. Kävelijä

Sekavan loogista on politiikkojen debatti. Viestitetään Suomen rasistisuudesta, hallituksemme olevan huonoin ikinä vieläpä Euroopan huonoin. Samalla halutaan tänne lisää turvapaikanhakijoita. Ei näillä eväillä Suomesta turvaa saa. Proteus

Tekstareissa joku halusi purkaa Tampereen uimahallien ruuhkia kieltämällä naapurikuntien yli 65-vuotiailta ilmaiset käynnit. Ei taida tietää, että uimahallien rakentamista ja käyttökuluja rahoitetaan myös valtion varoin. Siis myös naapurikuntien veronmaksajien veroilla. Ja vaikka rajoitettaisiinkin, tuskin naapurikuntien ikääntyneiden karkottaminen ruuhkia paljonkaan vähentäisi. Mutta he käyttävät kyllä uintireissulla Tampereen ravintoloiden ja kauppojen maksullisia palveluita. Uimari

Maailmalla soditaan, on isoja luonnonkatastrofeja. Suomi on ainakin toistaiseksi näiltä säästynyt. Mutta on sisäisiä ongelmia, kuten talous ja työttömyys. Oppositiolle vinkiksi, että huutamalla ja vastakkainasettelulla Suomi ei selviä, tarvitaan ratkaisuja ja yhteistyötä. Kateus vie kalatkin vedestä. Huolestunut

source

Jätä kommentti