Tekstarit | Eipä ehtinyt montaa kertaa vanha mies soudella uudella veneella, kun vene oli viety

Aamulehti julkaisee lukijoiden tekstiviestejä.

Pappa on vuosikausia käynyt kesäisin soutelemassa ikivanhalla kiikkerällä veneenrähjällään, ihan vaan omaksi ilokseen Vesijärvellä, viime vuonna hän vihdoin päätti ostaa turvallisemman, kunnollisen uuden veneen, ja haettiinkin se sitten hänelle ja annettiin vanha eteenpäin korjattavaksi. No eipä ehtinyt montaa kertaa vanha mies soudella viime vuonnakaan ja tänä vuonna heti kauden alkajaisiksi oli uuden karhea vene viety Vesaniemestä paikaltansa. Pettymys on suuri, tekemiset muutenkin vähissä yksinäiselle eläkeläisellä. Eikä sitä joka vuosi veneitä ostella

Minkä arvoiseksi arvelette muodostuvan työttömäksi jääneen, vuokralla (vuokraa korotettu) asuvan henkilön, jolta on leikattu työttömyysturvaa, asumistukea sekä korotettu hänen tarvitsemiaan lääkemenoja, maanpuolustustahdon. Hän seisoo jatkuvasti ruuanjakelujonossa. Hänelle toitotetaan päivittäin ”lusmuilusta” kun ei tee töitä. Kuitenkin hän on hakenut ja hakee kuukausittain monia töitä. Mitä hänen tulisi puolustaa puolustaessaan maataan? Herlinejä ja Wahlrooseja vai muita hyvin toimeentulevia päättävässä asemassa olevia, jotka hallituksessa ja muualla ovat päättäneet hänen ahdingostaan? AaPee

Tampere on vetovoimainen kaupunki. Kalervo Kummola ja Ilmari Nurminen, olitte vaaleissa tamperelaisten suosikit. Nyt todella toivon, että tekisitte hyvää yhteistyötä. Teillä on molemmilla paljon annettavaa! Yhteityöllä se sujuu

Ensin valitetaan, että Suomessa on liian usein vaaleja, ja nyt kun kahdet vaalit pidettiin kerralla, huudetaan, että ei enää tuplavaaleja. Sitten kun kahdet vaalit osuvat samalle keväälle, valitellaan vaaliväsymystä. Seurakuntayhtymissä äänestäville tosin tuplavaalit ovat rutiinia. Electoral college

Ihmettelen, miten kauppa voi nostaa maitotuotteen, muun muassa raejuuston, hintaa kuukaudessa 39 prosenttia. Onko edes luvallista, mietin vaan. Korotus on päätähuimaava. Mikään sota ei ole veruke hinnan nousulle. Raejuuston suurkuluttaja

Yksi lämmin aurinkopäivä ja koululuokkani on kuin huonosti lämmitetty sauna. Siellä 25 teiniä hikoilee. Ei ole järkeä lomia siirrellä, kun ei ole rahaa ilmastointeihin. Happi loppuu

Nimimerkille Iso G, on hienoa, että olet kohtelias kuljettaja ja päästät jalankulkijat ylittämään tien suojatietä pitkin. Itsekin nostan käden aina kiitokseksi tästä. Tekee kuitenkin mieleni kysyä, tarvitseeko autoilija todellakin erikseen kiitoksen tieliikennelain (729/2018 pykälän 27) noudattamisesta? Keski-ikäistyvä miesoletettu

Tämä on tosi tarina pellinpalasesta, jota myös jarrukilveksi kutsutaan. Jarrukilvillä on oma pieni tehtävänsä autossa. Ne suojaavat jarrulevyjä esimerkiksi pölyltä ja lialta. Tehtävä ei ole kummoinen ja siksi ne ovatkin tehty ohuesta pellistä ja ovat noin 30 senttimetriäläpimitaltaan. On autoja, joissa ne ovat ja on autoja joihin niitä ei ole katsottu tarpeelliseksi laittaa. Tehtävänsä, materiaalinsa ja valmistuskustannusten vuoksi kilville on asetettu suhteellisen edullinen ostohinta. Toki joihinkin automerkkeihin on osattu tehdä kalliimpiakin jarrukilpiä. Pitäähän pellinpalasillakin joku hierarkia olla. Mutta minun autooni lienee kilvet tehty kullasta ja päällystetty timanteilla? Jarrukilven hintaa merkkiliikkeestä tiedusteluani sain tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä: 557 euroa kappale. Onhan tuo harvinaisuus ostettava. Voi naapurille rehennellä, että auton jarrukilpi on kalliimpi kuin naapurin auto. Autoon sitä ei kannata asentaa, vaan seinälle vitriiniin parhaalle paikalle, mistä sen voi jouluna nostaa valkoisilla hanskoilla ihmisten ihmeteltäväksi. Tämä tarina on tosi

Vaihtoehtoja on -nimimerkin tulkinta maailmanhistoriasta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Hänen mielestään voisimme vähentää tukeamme Ukrainalle ja perusteluna on ukrainalaisten hyökkäys Suomeen viime sodassa. Huh huh! Nimimerkille tiedoksi: Ukraina oli tuolloin osa Neuvostoliittoa, eikä heiltä paljon kyselty kun Stalin lähetti heitä osana puna-armeijaa Suomeen paleltumaan ja tykinruoaksi. Ratinan tarkkailija

source

Jätä kommentti