Ei tiedetä, että poliisi olisi ottanut ketään vielä kiinni. Tapausta tutkitaan murhana.
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Kolme ihmistä kuoli ampumisessa Uppsalassa Ruotsissa tiistaina. Poliisin ei tiedetä ottaneen ketään kiinni teosta epäiltynä.
Ampuminen tapahtui Vaksalan torin lähellä kello 17 paikallista aikaa.
Tapausta tutkitaan murhana.
Kolme ihmistä kuoli tiistaina ampumisessa Ruotsin Uppsalassa. Tapausta tutkitaan murhana. Tämä kaikki tilanteesta tiedetään nyt.
Ei ole tiedossa, että ketään olisi otettu kiinni
Poliisin ei tiedetä ottaneen ketään kiinni ampumisesta epäiltynä. Tutkinta jatkui ruotsalaismedioiden mukaan ainakin vielä myöhään illalla ylimääräisten poliisivoimien turvin.
Ruotsin poliisi tiedotti alkuyöstä, ettei kerro asiasta yöllä enempää. Poliisi aikoo järjestää tiedotustilaisuuden keskiviikkona kello 10.30 Suomen aikaa.
Tiistaina uutisoitiin, että poliisi etsisi tummiin pukeutunutta ja mahdollisesti naamioitunutta ihmistä, joka oli poistunut paikalta sähköpotkulaudalla. Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan ei ole varmaa, että sähköpotkulaudalla paikalta poistunut olisi juuri epäilty tekijä.
Iltapäivälehti Expressenin haastatteleman silminnäkijän mukaan sähköpotkulaudalla poistunut vaikutti nuorelta, parikymppiseltä. Poliisi ei ole vahvistanut tietoa.
Ei tiedetä, onko tekijöitä mahdollisesti useampia.
Poliisi on etsinyt epäiltyä muun muassa helikopterin, koirien ja lennokkien avulla.
Uhreista ei tiedetä paljoakaan
Kolmesta kuolonuhrista ei toistaiseksi tiedetä paljoakaan.
Ei ole vahvistettu, liittyykö tapaus Ruotsin rikollisjengeihin. Rikosnimikkeenä tapauksessa on murha.
SVT:n lähteiden mukaan yksi välikohtauksessa kuolleista olisi kuitenkin ollut osallinen tutkinnassa, joka liittyy jengijohtaja Ismail ”Mansikka” Abdon sukulaista kohtaan suunniteltuun iskuun.
Iltapäivälehti Aftonbladetin mukaan taas poliisilla olisi useita teorioita tapauksen syistä ja motiivista.
Silminnäkijät: Laukauksia oli useita
Ampuminen tapahtui Vaksalan torin läheisyydessä kampaamon luona noin kello 17 paikallista aikaa.
Tapauksella oli runsaasti silminnäkijöitä, koska vappujuhlinta oli jo alkanut alueella. Ruotsalaislehtien haastattelemien silminnäkijöiden mukaan tilanteessa ammuttiin useita, jopa lähemmäs kymmenen laukauksia.
Yksi silminnäkijä kertoo nähneensä, että epäilty tuli kulman takaa, minkä jälkeen ”alkoi tulitus”.
Poliisi: Ei laajempaa vaaraa
Poliisin mukaan tapauksesta ei uskota olevan laajempaa vaaraa. Tapauksen ei siis uskota peruvan vapun juhlintaa.