Suora lähetys: Muodollisuudesta syntyi yllättäen iso kriisi – Saksan Merzin valinnasta liitto­kansleriksi äänestetään uudelleen

Perinteisesti äänestys liittokanslerista on ollut pelkkä muodollisuus. Kristillisdemokraattien Merz ei saanut tarvittavaa äänimäärää ensimmäisessä äänestyksessä.

Saksassa liittopäivät on kokoontunut uudelleen istuntoon, jossa sen on määrä äänestää uudelleen kristillisdemokraattien Friedrich Merzin valinnasta maan liittokansleriksi. Asiasta kertovat saksalaismediat.

Merz koki aiemmin tiistaina yllättävän takaiskun, kun häntä ei valittukaan Saksan parlamentin, liittopäivien, ensimmäisessä äänestyksessä liittokansleriksi. Yleensä äänestys on tässä vaiheessa pelkkä muodollisuus.

Uuden kiireellisen äänestyksen järjestämiseksi tarvittiin liittopäivien kahden kolmasosan enemmistö, kertoi esimerkiksi Spiegel. CDU/CSU:lle ja SPD:lle tämä enemmistö järjestyi vihreiden ja vasemmistopuolueen kanssa.’

Vihreät kuitenkin sanoi, että puolue ei aio äänestää Merzin liittokansleriehdokkuuden puolesta. Myös vasemmistopuolue on sanonut, että ei aio äänestää Merziä.

Sosiaalidemokraattien Lars Klingbeil sanoi saksalaislehti Spiegelin mukaan uskovansa, että Merz saa toisessa äänestyksessä taakseen tarvittavan enemmistön. Klingbeil olisi nousemassa uuden hallituksen valtiovarainministeriksi.

Kristillisdemokraattien pääsihteeri Carsten Linnemann sanoi toivovansa, että ”illalla meillä on liittokansleri Merz”.

Erittäin epätavallista

Merzin jääminen rannalle oli erittäin epätavallista, sillä saksalaislehti Tagesspiegelin mukaan vuonna 1949 perustetun Saksan liittotasavallan historiassa liittokanslerilta ei koskaan ole jäänyt uupumaan tarvittava enemmistö ensimmäisellä kierroksella.

Ensimmäisessä äänestyksessä Merz olisi tarvinnut 316 ääntä tullakseen valituksi, mutta hän sai vain 310 liittopäiväedustajan tuen. Valintaa vastusti 307 kansanedustajaa, kolme pidättäytyi äänestyksestä, yksi ääni hylättiin ja yhdeksän edustajaa oli poissa. Äänestys on salainen.

Liittopäivillä on 630 kansanedustajaa. CDU/CSU:lla ja sosiaalidemokraateilla, jotka ovat jo aikaisemmin sopineet hallitusyhteistyöstä, on nykyisillä liittopäivillä 328 paikkaa.

CDU kieltäytynyt yhteistyöstä

Spiegelin mukaan vasemmistopuolueesta kummasteltiin tänään, että CDU tukeutui siihen kansleriäänestyksen uudelleen järjestämiseksi. Lehden mukaan kristillisdemokraatit ei ole tehnyt vasemmistopuoleen liittovaltiotasolla yhteistyötä vuosiin.

Taustalla on kristillisdemokraattien vuonna 2018 tekemä päätös (saks. Unvereinbarkeitsbeschluss), jonka mukaan puolue ei tee yhteistyötä vasemmistopuolueen kanssa. Samaisen päätöksen nojalla CDU kieltäytyy yhteistyöstä myös äärioikeistolaisen AfD-puolueen kanssa.

Vasemmistopuoleen riveistä todettiinkin tiistaina, että Saksan hallitus ei tule olemaan toimintakuntoinen koko kautensa ajan, jos se ei kumoa vuoden 2018 päätöstä.

AfD vaati uusia vaaleja

Äärioikeistolainen AfD vaati heti äänestystuloksen selvittyä uusia vaaleja valinnan kariutumisen vuoksi. AfD:n johtaja Alice Weidel luonnehti äänestystulosta ”hyväksi päiväksi Saksalle” ja vaati, että Merzin on nyt siirryttävä syrjään.

Merz on luvannut laittaa kuntoon Saksan infrastruktuurin ja asevoimat satojen miljardien lisärahoituksen turvin. Hallituksen urakkaa helpottaisi se, että liittopäivät päätti aiemmin höllentää Saksan julkisten menojen kasvattamista estänyttä tiukkaa velkajarrua. Toisaalta Saksan talous on ollut pitkään vaikeuksissa, ja orastava kasvu on vielä heikkoa.

Tämä on päivittyvä uutinen.

Oikaisu 6.5.2025 kello 15.03: Korjattu Tagesspiegel-lehden nimi, joka oli aiemmin muodossa Tagesspiel. Poistettu virheellinen maininta siitä, että vuonna 1949 liittokanslerilta olisi jäänyt uupumaan enemmistö.

source

Jätä kommentti