Classic vei miesten salibandyliigassa välieräsarjan puhtaasti 4–0.
Aamulehti
Miesten salibandyliigassa Classic pääsee tavoittelemaan historiansa seitsemättä Suomen mestaruutta.
Puolivälierissä yllättäneellä SPV:llä ei ollut enää välierissä bensaa haastaa tamperelaisryhmää jatkopaikasta. Classic vei sarjan puhtaasti 4–0. Viimeinen voitto irtosi kiirastorstaina Seinäjoelta lukemin 6–4 (3–2, 1–0, 2–2).
Classicin kokoonpanosta puuttuivat yhä samat, tärkeät miehet kuin kolmannessa kohtaamisesta.
Maalilla jatkoi siten edelliseen peliin nopealla aikataululla hälytetty Oskar Sillanpää.
24-vuotias Sillanpää otti jälleen tärkeitä torjuntoja, erityisesti viimeisessä erässä.
”Jätkät puolustivat tänäänkin hyvin ja pitivät keskustan hyvin tukossa. Minulle ei liikaa hommia ollut, ei ainakaan tuntunut siltä. Pakko on myös nostaa meidän nuoriso-osastoa, kuinka hyvin P22-junnut tulevat miesten välieriin mukaan. He ovat kovia poikia”, Sillanpää kehui Ruudun tv-lähetyksessä.
Pelaamaan hänet pyydettiin tällä kertaa viestillä aamuseitsemältä. Sillanpää ei vielä tiennyt, jatkavatko hänen tuurauksensa Classicin maalilla.
Virhe väritti peliä
SPV karkasi pelin alussa kahden maalin johtoon. Ensimmäinen osuma syntyi ylivoimalla ja toinen pallonriistosta.
Tämän jälkeen peli oli Classicin.
Eemeli Salin aloitti takaa-ajon komealla laukauksella suoraan syötöstä. Aaro Helin toi joukkueen tasoihin tahtomaalilla ja Peteris Treksen veto ylänurkkaan vei Classicin ensi kertaa pelissä johtoon.
Heti toisen erän alussa Classic karkasi Salinin illan toisella osumalla 4–2-johtoon.
Kun erää oli pelattu noin neljä ja puoli minuuttia, SPV:n Juuso Keskinen laukoi pallon maaliin. Osumaa ei kuitenkaan hyväksytty, sillä tuomari oli viheltänyt pelin poikki hetkeä aikaisemmin. Kyseessä oli tuomarivirhe. Tuloillaan oli rangaistus Classicille, mutta pallo pysyi SPV:n hallussa.
SPV:n päävalmentaja Jori Isomäki oli tilanteesta käärmeissään pelin jälkeenkin Ruudun haastattelussa.
”Kaikki, jotka tässä leikissä ovat mukana, ymmärtävät mikä on maalin arvo. Täytyy sanoa, että tänään tuomarit epäonnistuivat totaalisesti tässä leikissä. Että he vievät meiltä maalin tuohon hetkeen, se on isompi kuin yksi maali. Harmittaa eniten poikien puolesta, että tänään tuomarityöskentely ei ollut sitä, mitä tämä peli vaati.”
Rehellisyyden nimissä virheellä ei sarjan kannalta ollut ratkaisevaa merkitystä.
Päätöserässä Classic karkasi jo neljän maalin karkumatkalle, mutta SPV hivuttautui vielä kahden viimeisen minuutin aikana iskuetäisyydelle pelattuaan ilman maalivahtia.
Revanssi tulossa?
Classicilla on nyt aikaa odotella toipilaitaan. Liigan finaalit alkavat pääsiäisen jälkeen lauantaina. Mestari on selvillä viimeistään 10. toukokuuta.
Loppuotteluissa Classic kohtaa toisen Espoon joukkueista. Oilers johtaa välieräsarjassaan Indiansia voitoin 2–1.
Oilers on ollut viime vuosina Classicille piikki lihassa. Espoolaisjoukkue katkaisi keväällä 2023 Classicin mestaruusputken pudottamalla tamperelaiset jo puolivälierissä. Viime keväänä Oilers vei pidemmän korren finaaleissa, ja nousi Suomen mestariksi seitsemännessä ottelussa. Classicin oli tyytyminen hopeaan.
Revanssi varmasti maistuisi.
Classicin naiset jatkavat finaalisarjaansa pitkänäperjantaina Lempäälän areenassa kello 14. Vastassa on TPS. Classic johtaa sarjaa 1–0.