Ratikka jäi jumiin Tampereen rautatietunneliin, laajat vaikutukset ratikkaliikenteeseen –  joudutaan hinaamaan pois

Matkustajat päästettiin pois ratikasta noin vartin kuluttua jumittumisesta, paikalla oleva Aamulehden toimittaja kertoo.

Hervannasta Tampereen keskustan suuntaan menossa ollut kolmosratikka on jäänyt jumiin Itsenäisyydenkadun rautatieaseman alittavaan tunneliin torstaina iltapäivällä hieman ennen kello kolmea.

Nyssen mukaan ratikan palvelu on keskeytetty välillä Koskipuisto-Tulli. Osa yksiköistä vaihtaa menosuuntaa jo Sammonaukion kohdalla.

VR:n liikenteenohjauksen päällikkö Santtu Harju kertoo, että koko jumiin jäänyt yksikkö täytyy hinata pois raiteilta sähkövian vuoksi. Harju arvioi, että hinaus saadaan suoritettua noin tunnin kuluessa ja tilanne normalisoitua iltaseitsemään mennessä.

Paikalla olevan Aamulehden toimittaja Kirsi Teiskonlahden mukaan ratikka ehti osittain tunneliin, jonka jälkeen kyyti pysähtyi. Kuljettaja ilmoitti matkustajille jumiutumisesta.

Matkustajat olivat jumissa olevan ratikan sisällä noin vartin. Matkustajat päästettiin pois raiteita pitkin.

Nysse tiedottaa verkkosivuillaan tilanteesta aiheutuvan merkittävää häiriötä liikenteelle ja isoja osa ratikan vuoroista on peruttu iltaseitsemään asti.

Nysse ei ole toistaiseksi antanut korjausaika-arviota.

Uutinen päivittyy.

Tähän kolmosratikan kyyti loppui torstaina iltapäivällä.

Ratikan kuljettaja päästi matkustajat poistumaan raiteiden kautta.

source

Jätä kommentti