Radio Suomen merisää saattaa jäädä kuulumatta lakon takia

Maanantain ja tiistain välisenä yönä alkanut lakko ei koske kriittisimpiä sääpalveluita, kuten vaaratiedotteita.

Radio Suomen merisää saattaa jäädä tiistaina kuulumatta, kun Ilmatieteen laitos osallistuu valtiosektorin lakkoon. Kolme vuorokautta kestävä lakko alkoi tiistain vastaisena yönä.

Ilmatieteen laitoksen hallintojohtaja Marko Viljanen kertoi maanantai-iltana, että esimerkiksi Radio Suomen merisää saattaa olla palvelu, jota ei lakon aikana välttämättä pystytä tuottamaan.

Hän kuitenkin täsmensi, että toistaiseksi on vaikeaa arvioida, kuinka suuri osa meteorologeista osallistuu lakkoon. Se vaikuttaa siihen muun muassa merisäästä kertomisen mahdollisuuksiin.

”Tietysti teemme ne työt mitkä muutenkin teemme, jos siellä on meteorologikuntaa paikalla, jonka töihin nuo kuuluvat.”

Ainakin tiistaiaamuna kello 5.50 merisää luettiin Radio Suomen kanavalla normaalisti.

Lakko saattaa vaikuttaa myös Radio Suomen muihin sääsisältöihin. Radio Suomen toimituspäällikkö Olli Juneksen mukaan maanantai-iltana oli kuitenkin liian aikaista sanoa, mitä kaikkea lakko sulkee pois.

”Tässä vaiheessa voin sen verran sanoa, että muutoksia tulee varmaankin olemaan”, hän sanoi.

Jos esimerkiksi noin viiden minuutin mittaista merisäätä ei voida kertoa, radioon tarvitaan siksi ajaksi muuta sisältöä.

Kriittisimpiä sääpalveluita on rajattu lakon ulkopuolelle. Ilmatieteen laitoksen Viljasen mukaan lakko ei koske säävaroituksia eikä vaaratiedotteita.

Samoin ilmailun ja puolustusvoimien sääpalvelut on rajattu lakon ulkopuolelle.

Viljasen mukaan Ilmatieteen laitoksen verkkosivut näyttävät lakon aikana todennäköisesti melko normaalilta, koska suuri osa sen sisällöstä perustuu automaattiseen sisältöön. Esimerkiksi havaintopalvelujen tuotanto toimii lakon aikana normaalisti.

Osa Ilmatieteen laitoksen sääpalveluista on mukana kolme vuorokautta kestävässä valtiosektorin lakossa. Lakon piirissä ovat myös muun muassa Itä-Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen poliisilaitokset sekä Helsinki-Vantaan lentokentän postitulli.

Neuvottelujen kipukohtana ovat olleet palkankorotukset, kun Valtion työmarkkinalaitos ei ole halunnut tarjota meneillään olevan työmarkkinakierroksen yleisen linjan mukaista palkkaratkaisua.

source

Jätä kommentti