Poliisi esittää miestä vangittavaksi perjantaina.
Aamulehti
Poliisi tutkii henkirikosta Virroilla. Asiaa tutkitaan nimikkeellä tappo.
Asian vahvistaa tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sami Suhonen. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen torstaina 8. toukokuuta.
Suhonen sanoo, että uhri ja epäilty ovat tunteneet toisensa ennestään. Epäilty henkirikos tapahtui yksityisasunnossa, eikä tilanteesta ole aiheutunut muille vaaraa.
Suhonen ei kommentoi uhrin tai epäillyn suhdetta tai tapahtumienkulkua, koska tutkinta on niin alkuvaiheessa.
”Tutkinta on alkuvaiheessa, enkä voi oikeastaan enempää asiasta kertoa”, Suhonen sanoo.
Poliisi esittää miestä vangittavaksi tänään iltapäivällä Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
Aamulehden tietojen mukaan epäilty on kirjoilla Virroilla. Hänellä ei näytä olevan rikostaustaa viimeiseltä kymmeneltä vuodelta.
Uutinen päivittyy.