Tampereen keskustassa tapahtui yhteenottoja vappupäivänä torstaina. Poliisi on ottanut kiinni henkilöitä.
Poliisi oli näkyvästi läsnä vappupäivänä Tampereen, kun Sinimusta-liike ja mielenosoittajat kerääntyivät keskustaan.
Aamulehti
Poliisi on ottanut kiinni henkilöitä Tampereen keskustassa.
Sisä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin Aamulehdelle puoliltapäivin, että paikalla on käynnissä ”useamman joukon vapun vietto” ja että siitä on seurannut ”jonkinlaista kiinniottoa aiheuttavaa toimintaa”.
Poliisi ei tarkenna, montako henkilöä on otettu kiinni.
Poliisi kertoo käyttäneensä tilanteessa voimankäyttövälinettä. Kuula-asetta muistuttavaa laukaisinta käytetään ihmisten taltuttamiseen. Projektiililaukaisin toimii paineilmalla, ja sitä käytetään tyypillisesti mielenosoituksissa.
Poliisi ei kerro, kuinka monta kertaa laukaisinta käytettiin.
Sinimusta liike järjesti Tampereen Jugendtorilla Valkoinen Vappu -nimisen tapahtuman.
Poliisi oli vahvasti läsnä Tampereen keskustassa mielenosoitusten aikaan torstaina.
Poliisi seisoi projektiililaukaisimen kanssa Jugendtorilla Tampereen keskustassa.
Poliisi otti ainakin yhden henkilön kiinni Tampereen keskustassa vappupäivänä.
Sinimusta liike järjesti Tampereen Jugendtorilla Valkoinen Vappu -nimisen tapahtuman ja sen jälkeen marssin keskustasta Hämeenpuistoon ja takaisin. Paikalla oli kello kolmelta tapahtumaan osallistujia ja vastamielenosoittajia.
Poliisi tiedotti kello 13.50, että paikalle tuli noin 200 vastamielenosoittajaa, jotka pyrkivät estämään tai häiritsemään sinimustan liikkeen tapahtumaa ja että kiinniotetut ovat vastamielenosoittajia.
Paikalla oli useita kymmeniä poliiseja.
Ylen mukaan mielenosoittajat heittelivät toisiaan soihduilla tai soihdun kaltaisilla esineillä.
Uutinen päivittyy.
Poliisin nauhat olivat mielenosoitusalueen ympärillä Tampereen keskustassa. Maassa näkyi rikkinäisiä kananmunia.
Sinimustan liikkeen kulkue kiersi keskustasta Hämeenpuistoon torstaina.
Vastamielenosoituksessa huudettiin muun muassa iskulausetta: vappu kuuluu meille, ei fasisteille.
Paikalle saapui myös mielenosoittajia, jotka peittivät kasvonsa.
Tältä näytti Tampereen keskustassa vappupäivänä puoliltapäivin.