Intian ja Pakistanin välisissä iskuissa on kuollut jo kymmeniä ihmisiä.
Pakistan sanoo ampuneensa alas 25 lennokkia eri puolilla maata. Osa Intian lähettämistä lennokeista pudotettiin lähellä tärkeitä sotilaskohteita, sanoo Pakistanin asevoimat lausunnossaan.
Pakistanin ilmoitus näytti viittaavan siihen, että Intian ja Pakistanin välillä leimahtanut konflikti olisi yhä pahenemassa.
Pakistanin asevoimien mukaan tuhotut lennokit olivat israelilaisvalmisteisia Harop-lennokkeja.
Lapset kulkivat suljetun koulun ohi Srinagarissa Intiassa 6. toukokuuta.
Siviilejä kuollu tulituksessa
Intian ja Pakistanin välisissä iskuissa on kuollut jo kymmeniä ihmisiä.
Intian mukaan 13 siviiliä on kuollut ja lähes 60 haavoittunut Pakistanin tulituksessa keskiviikosta lähtien.
Intian ulkoministeriön mukaan kaikki siviiliuhrit olivat Poonchin kaupungissa entisen Jammun ja Kashmirin alueella. Alue on ollut jaettuna Intian ja Pakistanin hallitsemiin osiin maiden itsenäistymisestä lähtien.
Maiden suhteet kiristyivät äärimmilleen sen jälkeen, kun 26 ihmistä surmattiin terrori-iskussa Kashmirissa noin kaksi viikkoa sitten. Tällä viikolla ydinasevaltioiden konflikti leimahti täysimittaiseksi aseelliseksi yhteenotoksi, jossa on kuollut jo kymmeniä ihmisiä.
Intian ja Pakistanin joukot jatkoivat toistensa tulittamista myös torstain vastaisena yönä.