Pääkirjoitus | Teatterin rahoitus oli lobbauksen voitto

Nyt peruskorjaus saadaan loppuun aikataulussa, ja Tampereen Teatteri voi avata ensi syyskautensa suunnitellusti syyskuussa.

Aamulehti uutisoi maaliskuun alussa, että massiivisessa peruskorjauksessa oleva Tampereen Teatteri oli joutunut kiperään tilanteeseen. Rahoituksesta kerrottiin puuttuvan 2,5 miljoonaa euroa, ja jos se jäisi saamatta, olisi koko projektin valmistuminen vaakalaudalla. Myös henkilöstön muutosneuvottelut uhkasivat.

Kyse ei ollut yllättävistä kulujen kasvusta, vaan teatterinjohtaja Mikko Kanninen sanoi Aamulehdelle, että 2,5 miljoonan lovi rahoituksessa johtui hallituksen tekemistä leikkauksista, joiden seurauksena teatterin oma lainanottokyky oli heikentynyt.

Ihmeiden aika ei ole ohi, sillä samainen hallitus päätti viime viikon puoliväliriihessään myöntää Tampereen Teatterin investoinnin tukemiseen 2,5 miljoonaa euroa.

Se, että hallitus päätti ojentaa kaiken niukkuuden keskellä tukieuroja kulttuurille, on arvatenkin voimakkaan lobbauksen tulosta. Esimerkiksi Tampereen pormestari Kalervo Kummola kertoi Ylelle, että taustalla on hänen suora yhteydenpitonsa pääministeri Petteri Orpoon.

Nyt peruskorjaus saadaan loppuun aikataulussa, ja Tampereen Teatteri voi avata ensi syyskautensa suunnitellusti syyskuussa, eikä Keskustoria rumenna enää kauan rakennustyömaa.

Lobbaushartiat on hyvä pitää leveinä jatkossakin, sillä Tampereen Työväen Teatterin peruskorjaus on suunnitteilla vuosille 2026–2027. Tampereen kaupunki on varannut korjaukseen 17 miljoonaa euroa, mutta myös Työväen Teatterin peruskorjaus edellyttää valtion tukea.

Pirkanmaalaisten sdp:n, vasemmiston ja vihreiden kansanedustajien lokakuussa 2024 allekirjoittamassa talousarvioaloitteessa todetaan, että Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan valtio osallistuu merkittävien kulttuurirakennusten uudisrakentamis- ja peruskorjaushankkeisiin. Molemmat Tampereen teatterit täyttävät merkittävän kulttuurirakennuksen kriteerit.

Monipuolinen ja tasokas kulttuuritarjonta on osa Tampereen sielua ja vetovoimaa, ja on tärkeää että sen säilyttämisen eteen tehdään töitä. Kulttuurin harrastaminen pitää ihmisen virkeänä ja ylläpitää henkistä hyvinvointia. Valitettavasti kulttuurin kuluttaminen on yhä harvempien iloa, sillä pääsylippujen hinnat ovat kallistuneet entisestään arvonlisäveron noustua 10 prosentista 14 prosenttiin vuoden alussa.Toivottavasti valtion avustuksella Tampereen Teatterissa saatiin vältettyä myös se, ettei katsojien tarvitse maksaa remontin kustannuksia pääsylipuissa.

source

Jätä kommentti