Pääkirjoitus | Tampereen paraatipaikka menee uusiksi

Pohjoiskannen ja asemakeskuksen rakentaminen on tärkeä kaupunkivihreän näytönpaikka.

Kevät houkuttelee ulos ja Tampereella lähiluontoon pääsee helposti. Voi kipaista kävelylle Tammerkosken rantaan, kiivetä Pyynikille mäntymetsän huminaan tai samoilla Näsinpuistossa Suomen suurimman ruhtinaanpoppelin lehvistön varjoon. Järvinäkymissä on valinnanvaraa Näsijärven suuntaan tai Pyhäjärvelle.

Tampereen kaupunki vietti viime vuonna puistojensa 150-vuotisjuhlaa. Kaupunginpuutarhuri Timo Koski on arvioinut, että Tampereen vanhimmat isutetut puut voivat olla jopa yli 200 vuotta vanhoja.

Keskustassa on ilahduttavan monentyyppisiä puistoja. Perinteisten Hämeenpuiston ja Wilhelm von Nottbeckin puiston lisäksi on maisemanniittyä, kiipeilyseinää ja skeittipaikkaa.

Tätä dynaamisen kaupungin ja komean luonnon yhdistelmää on varjeltava.

Tampere kasvaa ja tiivistää katukuvaansa, mutta elintärkeä vihreä ei saa kutistua. Puistoissa piilee iso tukku terveyshyötyjä. Kuljeskelu puiden lomassa ja rantapoluilla laskee verenpainetta, parantaa mielialaa ja kasvattaa kuntoa.

Viheralueiden hyödyt ilmastonmuutoksen tuottamissa ongelmissa tiiviissä kaupunkirakenteessa on jo tunnistettu. Kaupunkivihreästä on apua hulevesien ja paikallisten lämpötilapiikkien hallinnassa sekä luontokadon torjumisessa.

Tampere rakentaa kaupunkivihreää viherkatoilla ja mikrometsällä sekä istuttamalla uusia puulajeja.

Pohjoiskannen ja asemakeskuksen rakentaminen on tärkeä kaupunkivihreän näytönpaikka. Aseman ja areenan väliin on suunniteltu lisää tornitaloja, mutta yhtenä tavoitteena on puistomainen kaupunkitila areenan ja rautatieaseman välille. Muutaman vuoden takaisissa havainnekuvissa aseman ja areenan väliin on soviteltu kansipuistoa ja talvipuutarhaa.

Yhdysvaltalaisen arkkitehdin Daniel Libeskindin toimisto laatii koko alueelle yleissuunnitelman. Hankekehityspäällikkö Mikko Siitonen kertoi Aamulehden haastattelussa, että alueen kaavaluonnokset tulevat nähtäville vielä ennen kesälomia.

Tampereen ytimeen on tulossa lisää tornitaloja, asuntoja ja liiketilaa. Korkea rakentaminen varjostaa väistämättä asemanseutua voimakkaasti ja muuttaa entistä avaraa näkymää rajusti.

Tähtiarkkitehdin maailmanluokan taikakonsteja odotetaan nyt vesi kielellä. Tamperelaisten on lupa odottaa ykköspaikalleen myös ainutlaatuista vihreää katutilaa.

Rautatiealueen historian ja modernin areenan yhdistelmä on suunnittelijalle ainutlaatuisen monimutkainen kohta, mutta se on myös tuhannen taalan paikka luoda uutta ja mullistavaa kaupunkitilaa.

source

Jätä kommentti