Saksalaisyhtye on tulossa Tampereelle 9. kesäkuuta.
Aamulehti
Tampereelle kesäkuussa tulevalla rockyhtye Scorpionsilla on ollut hankala huhti- ja toukokuun vaihde. Yhtye on perunut viikon sisään kaksi konserttia: ensimmäisen Argentiinan Buenos Airesista, toisen Kolumbian Bogotásta.
Perumisten syy on laulaja Klaus Meinen sairastuminen. Meine, 76, kärsii Scorpionsin tiedotteen mukaan hengitystieinfektiosta eikä pysty laulamaan.
Perumisista kertoi aiemmin Soundi.
Scorpionsin on määrä esiintyä toukokuun aikana vielä Ecuadorissa ja kahdesti Meksikossa. Euroopan-kiertue alkaa kesäkuussa Pohjoismaista: yhtye esiintyy 4. kesäkuuta Tanskan Skivessä, 6. kesäkuuta Ruotsin Sölvesborgissa ja 9. kesäkuuta Nokia-areenassa Tampereella.
Saksassa vuonna 1965 perustetun Scorpionsin Tampereen-keikka kiinnostaa suomalaisia: liput myytiin jo hyvissä ajoin loppuun.