Portugalin viranomaisten mukaan suurjännitelinjoissa on havaittu poikkeavia värähtelyjä. Espanja ei ole vielä vastannut väitteisiin.
Äärimmäiset lämpötilanvaihtelut Espanjassa aiheuttivat valtavan sähkökatkon Iberian niemimaalla, sanovat Portugalin sähköverkkoviranomaiset BBC:n mukaan.
Sähkökatko on aiheuttanut häiriöitä Espanjan ja Portugalin lisäksi maanantaina tilapäisesti myös osissa Etelä-Ranskaa.
Portugalin viranomaisten mukaan suurjännitelinjoissa on havaittu poikkeavia värähtelyjä Espanjan sisämaan äärimmäisten lämpötilavaihteluiden vuoksi. Espanja ei ole vielä vastannut väitteisiin.
Sähkökatkoksen arvioidaan vaikuttavan miljooniin ihmisiin. Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, portugalilainen António Costa sanoi iltapäivällä viestipalvelu X:ssä, ettei tämänpäiväisessä sähkökatkoksessa ole viitteitä kyberhyökkäyksestä.
Suomen aikaa alkuillasta sähköt oli saatu Espanjassa palautettua useille alueille maan pohjois-, etelä- ja länsiosissa, kertoi Espanjan sähköverkko-operaattori. Iltapäivällä se arvioi katkon korjauksen kestävän Espanjassa kuudesta kymmeneen tuntia.
Portugalin osalta tiedossa ei ole, kuinka kauan katko kestää.
Yleisöä poistui sähkökatkoksen keskeyttämästä tennisottelusta Madridissa maanantaina 28. huhtikuuta.
Kaikissa kaupungeissa
Sähkökatkos alkoi pian keskipäivän jälkeen paikallista aikaa. Se on vaikuttanut BBC:n mukaan kaikissa Espanjan kaupungeissa lukuun ottamatta Baleaarien saariryhmää ja Kanariansaaria.
Espanjan rautatieyhtiö Adif on kertonut sähkökatkon pysäyttäneen junaliikenteen koko maassa. Espanjan lentokenttäyhtiö Aena on kertonut, että maan lentokentillä on sattunut katkon vuoksi useita ongelmatilanteita.
BBC:n mukaan Espanjassa junia on pysähtynyt ja Madridissa liikennevalojen sammuminen on aiheuttanut pahoja liikenneruuhkia. Katko on aiheuttanut ongelmia myös muun muassa korttimaksuihin sekä netti- ja puhelinyhteyksiin. Osa kaupoista, ravintoloista ja bensa-asemista on jouduttu sulkemaan.
BBC:n mukaan myös Madrid Open – tennisturnaus jouduttiin keskeyttämään sähkökatkon vuoksi.
Portugalilainen lentoyhtiö TAP Air on taas varoittanut matkustajia suuntaamasta maan lentoasemille toistaiseksi, Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo.
Portugalissa metro ei ole toiminnassa Lissabonissa ja Portossa. Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa käteisautomaattien jonot kasvoivat iltapäivällä pitkiksi, kun korttimaksut eivät enää katkon vuoksi toimineet.
Metron työntekijä kulki sulkunauhojen ali Legazpin metroasemalle Madridissa.
Varoitus pormestarilta
Espanjan pääkaupungin Madridin pormestari José Luis Martínez-Almeida pyysi iltapäivällä kaupungin asukkaita pysymään aloillaan, kertoo BBC.
Pormestari julkaisi iltapäivällä sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän kehottaa asukkaita liikkumaan mahdollisimman vähän. ”Pyydän kaikkia Madridin asukkaita pitämään liikkumisensa minimissä ja, jos suinkin mahdollista, pysymään paikoillaan. Haluamme pitää kaikki tiet vapaina.”
Pormestarin mukaan sammuneiden liikennevalojen lisäksi myös joidenkin Madridin moottoriteiden tunnelit on jouduttu sähkökatkon vuoksi sulkemaan. Pormestari pyytää videolla asukkaita soittamaan hätänumeroon vain, jos asia on todella kiireinen.
Rajoitetaan liikennettä
Euroopan lentoliikennejärjestö Eurocontrol varoitti illalla katkon vaikuttavan Madridin, Barcelonan ja Lissabonin lentoihin. Järjestön mukaan vielä oli kuitenkin liian aikaista sanoa, kuinka moniin.
Aiemmin iltapäivällä Finnarin viestinnästä kerrottiin, että sähkökatko ei juurikaan vaikuta Finnairin lentoihin Iberian niemimaan alueelle.
Finnairin mukaan Espanjan ja Portugalin kentillä rajoitetaan saapuvaa liikennettä. Tämä saattaa vaikuttaa Madridin-lentoon, jonka arvioitu lähtöaika Helsingistä oli kello 16.40. Lento saattaa myöhästyä.
Finnairilta kerrottiin iltapäivällä ennen neljää, että senhetkisen tiedon mukaan sähkökatko ei vaikuttaisi yhtiön muihin lentoihin.
Ihmiset odottivat rautatieasemalla Espanjan Valenciassa sen jälkeen, kun massiivinen sähkökatko oli alkanut sekoittaa junaliikennettä.
Hallituksella kriisikokous
Espanjan pääministeri Pedro Sánchez kutsui aiemmin maanantaina maan hallituksen kriisikokoukseen sähkökatkon vuoksi. Kriisikokous pidetään espanjalaisen sähköverkko-operaattori Red Electrican pääkonttorissa.
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kommentoi iltapäivällä komission olevan yhteydessä Espanjan ja Portugalin viranomaisiin ymmärtääkseen sähkökatkon taustalla olevat syyt sekä tilanteen kokonaiskuvan.
Von der Leyen ilmoitti asiasta medialle välittämässään lausunnossa.