Ehkä tyhjyyteen raukeavilla sävelillään tekijä murehtiikin yhteiskunnan kovuutta, pohtii Jukka Nyman.
Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.
Tšaikovskin sinfonia voi kuvata yhteiskunnan kovuutta, kirjoittaa Jukka Nyman.
Teoksen viimeistä osaa on usein tulkittu itsesäälin ilmaisuna.
Säveltäjän myötätunto voi kohdistua koko maailmaan.
Näin tulkittuna teos on ajankohtainen ja vastustaa syrjintää, Nyman kirjoittaa.
Konserttiarviossaan Harri Hautala kirjoitti ansiokkaasti Tampere Filharmonian konsertista perjantaina 25.4. (AL 27.4.). Hän löysi sieltä mielenkiintoisen vastakkainasetelman: pääteoksena oli suurvaltaa edustava teos (Tšaikovskin sinfonia numero 6) ja sen rinnalla sävellyksiä pienistä rajavaltioista (Suomesta, Virosta ja Ukrainasta). Hän ei kuitenkaan vienyt vastakkainasetteluajatusta kovin paljon pitemmälle, mikä varmasti olikin oikein.
Sen sijaan hän viittaa Pjotr Tšaikovskin sinfonian pateettisuuteen ja itsesääliin. Pateettinen teos varmaan onkin, mitä sillä sitten halutaankin sanoa, mutta miten mahtaa olla itsesäälin kanssa. Ainahan tätä Tšaikovskin sinfoniaa, nimenomaan sen viimeistä osaa, on tulkittu itsesäälin ilmaisuna. Teos ei kuitenkaan ole mitään ohjelmamusiikkia, joten abstraktia sävelkieltä lienee lupa tulkita muullakin tavoin. Voiko olla varma, että itsesäälitulkinta on oikea? Jospa suuren säveltäjän suru kohdistuukin ympäristöön, joka ei salli hänen – kuten ei monen muunkaan – elää omana itsenään, Tšaikovskin tapauksessa homoseksuaalina? Ehkä tyhjyyteen raukeavilla sävelillään tekijä murehtiikin yhteiskunnan kovuutta?
Tästä aukeaakin uusi näkökulma: jospa säveltäjän myötätunto kohdistuukin lähiympäristön ohella koko muuhun maailmaan, koska eihän silloinkaan missään rauhan tyyssijassa eletty. Ja tästä taas avautuu näkymä nykyiseen maailmaamme, koska sehän vasta myötätunnon tarpeessa onkin.
Näin tulkittuna Tšaikovskin kuudes sinfonia onkin ajankohtainen teos. Ja näin poistuu myös Hautalan hahmottama vastakkainasettelu: suurvaltaa edustava teos voikin olla pienempien rinnalla vastustamassa syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta. Mutta oli miten oli, teos on joka tapauksessa erinomainen näyte siitä, että Venäjä on tuottanut ja tuottaa edelleen – paitsi mielenvikaisia, murhan- ja vallanhimoisia hirmuvaltiaita – myös eri alojen suurenmoisia kulttuuripersoonia.
Jukka Nyman
Ylöjärvi