Lukijalta | Työtä on vähennettävä ja toimintaa tehostettava hyvinvointialueilla – Teknologiasta voi löytyä ratkaisuja

Yksinään hyvä ohjelmisto ei riitä, vaan tarvitaan myös toimintatapojen ja kulttuurin muutosta, kirjoittaa Jukka Holm.

Lue tiivistelmä

Tiivistelmä on tekoälyn tekemä ja ihmisen tarkistama.

Yksinään hyvä ohjelmisto ei riitä, vaan tarvitaan myös toimintatapojen ja kulttuurin muutosta, kirjoittaa toimitusjohtaja Jukka Holm.

Pirkanmaan hyvinvointialueen taloustilanne on huolestuttava ja työntekijöitä eläköityy paljon.

Teknologia voi auttaa tuottavuuden kasvattamisessa ja uudistuva hankintalaki lisää kilpailua.

Toimintatapojen ja kulttuurin muutos on välttämätöntä, jotta työntekijöiden aika voidaan käyttää tehokkaasti, Holm kirjoittaa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen Pirhan taloustilanne on huolestuttava. Hyvinvointialue teki viime vuonna noin 56 miljoonan euron alijäämän. Eläkevakuuttaja Kevan ennusteen mukaan hyvinvointialueen työntekijöistä 29,7 prosenttia on eläköitymässä vuosien 2024–2033 aikana, eikä valtion rahoitus näytä kovin avokätiseltä korvaavan henkilöstön palkkaamiseksi.

Samalla ikääntyvä väestö tarvitsee yhä enemmän sote-palveluita. Työtä on väistämättä vähennettävä ja toimintaa tehostettava, etteivät jäljelle jäävät työntekijät pala loppuun työtaakan alla. Sote-sektorin houkuttelevuudesta on pidettävä huolta.

Vaikeaan tilanteeseen on myös ratkaisuja. Teknologia on avainasemassa tuottavuuden kasvattamisessa. Hyvinvointialueet muodostettiin nopeasti yhdistämällä kuntien ja sairaanhoitopiirien toimintoja, joilla oli kaikilla omat järjestelmänsä. Siinä hetkessä piti tukeutua vanhaan, nyt on hyvä hetki tutustua markkinan tarjontaan.

Uudistuva hankintalaki on lisäämässä kilpailua ja julkisen sektorin houkuttelevuutta ohjelmistoyritysten silmissä, joten myös tarjolla olevien vaihtoehtojen valikoima paranee. Suurilla käyttäjämäärillä vuosien saatossa hyväksi todetut ja testatut valmisohjelmistot ovat kustannustehokkain ja riskittömin keino lisätä hyvinvointialueiden tuottavuutta.

Yksinään hyvä ohjelmisto ei riitä, vaan tarvitaan myös toimintatapojen ja kulttuurin muutosta. Se on välttämätöntä, jotta harvenevien työntekijöiden aika voidaan vapauttaa kaikkein vaikuttavimpaan työhön.

Jukka Holm

toimitusjohtaja, Visma Aquila

source

Jätä kommentti