Puukotuksen uhri on 17-vuotias ja puukotuksesta epäilty täysi-ikäinen.
Aamulehti
Tampereen Nekalassa tapahtui useita epäiltyjä pahoinpitelyitä lauantaina, kerrotaan Sisä-Suomen poliisista. Poliisi sai hälytyksen yksityisasuntoon noin kello 23.30.
Rikoskomisario Hannu Kallioniemi kertoo, että nuoret pitivät kotibileitä, kun nuoria kutsumattomia vieraita tunkeutui asuntoon. Nuorten välille tuli riitaa.
”Siinä oli ollut pahoinpitelyjä molemmin puolin, ja lopulta yksi nuori oli ottanut puukon esille”, Kallioniemi kertoo.
Yhtä nuorta lyötiin puukolla. Hän sai vammoja, mutta ne eivät ole hengenvaarallisia. Nuori kävi tarkistuttamassa vammat terveydenhuollon yksikössä, mutta on päässyt jo kotiin.
Kallioniemen mukaan asunnossa epäillään tapahtuneen muitakin pahoinpitelyjä samassa yhteydessä. Asianosaisia on useita, ja he ovat iältään 18 vuoden molemmin puolin. Nuorin heistä on 16-vuotias.
Puukotuksen uhri on 17-vuotias ja puukotuksesta epäilty täysi-ikäinen.
Epäiltyjä rikoksia tutkitaan nimikkeillä pahoinpitely, törkeä pahoinpitely ja laiton uhkaus. Kallioniemen mukaan kuulusteluja joudutaan tekemään paljon.