Kohuttu vanhusten päivätoiminta aluevaltuuston keskustelussa – kaikki vaihtoehdot olivat auki

Aluevaltuuston tiistaina käytävässä lähetekeskustelussa kaikki vanhusten päivätoiminnan vaihtoehdot olivat yhä pöydällä. Kokouksessa ei tehty päätöstä mallista, vaan valtuutetut keskustelivat esitysten vahvuuksista ja heikkouksista.

Aamulehti

Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) aluevaltuusto tyrmäsi valmistelijoiden esityksen ikäihmisten päivätoiminnan siirtymisestä kokonaan etäyhteyksille, minkä seurauksena aluevaltuuston kokouksessa keskusteltiin vaihtoehtoisista malleista.

Aluehallitus päätti, että ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta järjestetään etäyhteyksien sijaan monimuotoisesti 1. syyskuuta alkaen. Aluevaltuusto keskusteli monimuotomallin eri vaihtoehdoista valmistellen tulevaa aluehallituksen päätöstä toimintamallista. Monimuotovaihtoehtoja on kolme, joiden pohjalta toimintamallien vahvuuksista ja heikkouksista käytiin keskustelua.

Aamulehden 23. huhtikuuta julkaistussa artikkelissa aluevaltuustoryhmien puheenjohtajien haastattelussa vaikutti vallitsevan puoluerajoja ylittävä yksimielisyys siitä, että ikäihmisten päivätoiminnan on palveltava ikäihmisten hyvinvointia lähipalveluna, eikä kolmea tuntia yleisesti koettu riittäväksi päivätoiminnan pituudeksi.

Eri palvelumallit herättivät valtuutetuissa kysymyksiä ja palvelun rahoitus askarrutti monia. Tämän vuoksi lähetekeskusteluun oli tarkoitus muun muassa tuoda myös selvitys palvelun tuottamisesta ostopalveluna.

Aamulehti näyttä Pirhan kokouksen lähetyksen suorana tässä jutussa:

source

Jätä kommentti