Kangasala laajenee Lahdentien läheisyydessä – ”Kiinnostusta tontteihin näyttää olevan”

Kangasalan tontti-insinööri Sami Ylihärsilä kertoo, että kaupungin tonteista eniten kiinnostavat ne, jotka ovat lähellä Tamperetta.

Aamulehti

Kangasala kasvaa Lahdentien läheisyydessä. Kaupungilla on toukokuun aikana Lemetyn alueelta haettavana 27 pientalotonttia, jotka arvotaan kesäkuussa.

Tontit ovat kooltaan 528–631 neliömetriä. Rakennusoikeutta tonteilla on 120–180 neliömetriä. Lisäksi rakentaa saa 30 eliömetrin lisärakennuksen.

Tavoitteena on, että alueen infra valmistuu kuluvan vuoden aikana, jonka jälkeen rakentaminen voi alkaa.

Tampereen läheisyys

Kangasalan kaupunki järjesti alueella esittelytilaisuuden tiistaina 6. toukokuuta. Tontti-insinööri Sami Ylihärsilä kertoo tonttien herättäneen kiinnostusta. Hän kertoo paikalla olleen noin parikymmentä henkilöä. ”Kiinnostusta tontteihin näyttää olevan.”

Rakentajille kiinnostavan alueesta tekee Ylihärsilän mukaan sijainti aivan Tampereen rajan tuntumassa sekä lyhyt etäisyys sekä Kangasalan että Tampereen keskustaan. Myös yliopistosairaalan läheisyys on todennäköinen vetovoimatekijä.

Lemetyn alue ei ole poikkeus. Ylihärsilä sanoo, että kaupungin tonteista ylivoimaisesti eniten kiinnostavat ne, joista on lyhyt matka Tampereelle.

Hinnat keskustaa alhaisemmat

Tonteista kahdeksan on ostettavissa heti tai kolmen vuoden kuluessa maanvuokrasopimuksen alkamisajankohdasta. Loput tonteista vuokrataan.

Tonttien vuosittainen vuokrahinta on 2 550 euron ja 3 570 euron välillä, myyntihinnat 54 400 ja 71 400 euron välillä.

Ylihärsilä arvioi, että tonttien hintataso houkuttelee. ”Myytävien tonttien hinta on aika edullinen, eivätkä vuokratkaan niin korkeat kuin muualla Kangasalan alueella”, hän sanoo.

Esimerkiksi Kangasalan keskustassa Pikkuharjun alueella sijaitsevan 315 neliömetrin kokoisen kaupunkipientalotontin vuosivuokra on 3 969 euroa.

Lemetyn alueen tonttien hintoja ei ole kuitenkaan laskettu. ”Kyseessä on alueellinen hinnasto. Keskustassa on aina vähän kalliimpaa”.

source

Jätä kommentti