Olli Palola ja Arttu Kärki eivät jatka Porissa.
Miesten jääkiekkoliigassa pelaava Porin Ässät kertoi sunnuntaina X-tilillään, että Lenni Hämeenaho, Olli Palola, Verneri Hellman, Kasperi Ojantakanen, Radek Kucerik, Jami Virtanen, Topias Rovio, Joona Riekkinen, Niklas Rubin, Kristian Tamminen, Arttu Kärki, Giorgio Estephan ja Eemil Erholtz jättävät seuran.
Hämeenaho oli runkosarjassa joukkueensa toiseksi paras pistemies kerättyään 58 ottelussaan tehot 20+31=51. Laitahyökkääjä Hämeenaho, 20, taistelee MM-paikasta, sillä hän on mukana Leijonien joukkueessa, joka kohtaa alkavalla viikolla Raumalla ja Hämeenlinnassa Ruotsin. Myös laitahyökkääjä Erholtz on valittu Leijonien ryhmään.
Palola voitti aikoinaan Tapparassa kaksi runkosarjan maalikuninkuutta sekä kolme SM-hopeaa. Hän pelasi MM-kisoissa vuosina 2014 ja 2018, joista ensin mainitussa turnauksessa tuloksena oli hopeaa.
Kärki, 20, pelasi Ässissä loppukauden mittaisella lainasopimuksella Tapparasta.
Rubin on puolestaan ollut viime kausina yksi miesten jääkiekkoliigan parhaista maalivahdeista.
Ässien kausi päättyi puolivälierissä KalPaa vastaan.