Iranin satamaräjähdyksessä kuollut ainakin 14 ihmistä

Räjähdys tapahtui puoliltapäivin Iranin suurimmassa kauppasatamassa Shahid Rajaeessa.

Iranin eteläosassa suuresta satamaräjähdyksestä syttyneen tulipalon seurauksena on nyt kuollut 14 ihmistä, vahvisti Iranin sisäministeri Eskandar Momeni Telegram-viestipalvelussa varhain sunnuntaina.

Aiemmin kulonuhreja kerrottiin olevan kahdeksan. Lisäksi ainakin 750 ihmistä on loukkaantunut.

Lue lisää: Iranin satama­räjähdyksestä syttynyt palo vaarassa levitä

Räjähdys tapahtui lauantaina puoliltapäivin Iranin suurimmassa kauppasatamassa Shahid Rajaeessa.

Satama sijaitsee parikymmentä kilometriä länteen Bandar Abbasin kaupungista.

Syyksi epäillään kemikaalikontteja

Iranin valtiollisen uutistoimiston Irnan mukaan maan hallinnon tiedottaja Fatemeh Mohajerani sanoi lauantaina, ettei räjähdyksen tarkkaa syytä saada selville ennen kuin tulipalo saadaan sammutettua. Mohajerani sanoi räjähdyksen mahdolliseksi syyksi satamassa olleet kemikaaleja sisältävät kontit.

Myös Hormozganin maakunnan kriisinhallintaviranomainen kertoi maan valtiollisella televisiokanavalla, että tapahtuman syynä oli useiden satamassa säilytettyjen konttien räjähdys.

Sataman tulliviranomainen kertoi lausunnossaan, että räjähdys johtui todennäköisesti tulipalosta, joka olisi syttynyt jo aiemmin sataman vaarallisten aineiden ja kemikaalien varastossa.

Iranin kansallinen öljy-yhtiö NIORDC kertoi, ettei räjähdys liittynyt sen toimintaan. Yhtiö kertoi, että Bandar Abbasin öljylaitokset toimivat edelleen tavalliseen tapaan.

Viime syyskuussa Iranin itäosassa sijaitsevassa Tabasin kaupungissa yli 50 ihmistä kuoli kaasuvuodosta aiheutuneessa räjähdyksessä.

source

Jätä kommentti