Kalustettuja huoneistoja vuokraava Forenom ei ole vielä päättänyt, eroaako Marasta vai ei.
Lyhytvuokraus eli kalustettujen asuntojen vuokraaminen päivistä muutamiin viikkoihin hiertää hotelli- ja ravintola-alan etujärjestöä Matkailu- ja ravintolapalvelut Maraa niin pahasti, että toimitusjohtaja Timo Lappi on jo tiedustellut yhden jäsenyrityksen halukkuutta jatkaa liitossa.
Tuo jäsen on Forenom. Yhtiöllä on hotelleja ja hostelleja, mutta se on myös Suomen ja Pohjoismaiden suurin kalustettujen huoneistojen vuokraaja. Tässä roolissa sen edut ovat ristiriidassa Maran jäsenkunnan ylivoimaisen enemmistön kanssa.
”Olen todennut [Forenomin] toimitusjohtaja Jussi Saariselle, että haluavatko he harkita liittoon kuulumista”, Lappi kertoo.
Forenom miettii nyt Saarisen mukaan, erotako liitosta vai ei.
”Katsotaan tilannetta, ei ole vielä päätetty”, Saarinen sanoo.
Eturistiriidat on tuonut pintaan ympäristöministeriön valmistelema lainmuutos, jolla säädeltäisiin viime vuosina kovasti yleistynyttä lyhytvuokrausta. Lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi huhtikuun lopulla.
Mara hioi omaa kantaansa lakiluonnokseen palavereissa, joihin Forenomilla ei ollut asiaa.
”Pariin palaveriin ei ollut”, Lappi vahvistaa.
Samaan aikaan Forenom valmisteli itsenäisesti omaa lausuntoaan lakiluonnokseen. Suunnilleen samansisältöistä lausuntoa luonnokseen laati myös Kalustettujen asuntojen toimijat -järjestö (Kat). Sen hallituksen puheenjohtaja on Saarisen edeltäjä, Forenomin ex-toimitusjohtaja ja nykyinen neuvonantaja Johannes Kangas.
Lopputuloksena syntyi lausuntoja, jossa Mara ja sen aluejärjestöt sekä toisaalta Forenom ja Kat ovat täysin eri linjoilla. Mara ajaa ministeriön luonnokseen verrattuna tiukempaa säätelyä, Forenom ja Kat taas selvästi löysempää.
Maran Timo Lappi luonnehtii tilannetta omalla urallaan täysin poikkeukselliseksi.
”Vähän yli 20 vuotta olen ollut toimitusjohtajana, ja nyt on ensimmäinen kerta, kun jäsenistön enemmistön ja muutaman yksittäisen jäsenen, ennen kaikkea Forenomin, intressit ovat täysin vastakkaiset”, hän kuvaa.
Ristiriidan sovittelussa Mara noudattaa Lapin mukaan järjestön ”tärkeintä strategista ajatusta”. Järjestö kannattaa vapaata kilpailua, mutta kun ”kilpailemme samoista asiakkaista, pitää kilpailla samoilla säännöillä”, Lappi linjaa.
Ristiriita on syvä ja ulottuu ilmiön nimitykseen asti.
”Meidän näkökulmastamme kyse ei ole lyhytvuokrauksesta, vaan ammattimaisesta majoitustoiminnasta kerrostaloissa. Siinä kilpaillaan ihan suoraan hotellien kanssa, mutta eri pelisäännöillä. Hotelleille ja muille majoitusrakennuksille on asemakaavoissa omat alueensa, asuinrakennuksille omansa”, Lappi sanoo.
”Meille on myös tärkeää matkailun sosiaalinen toimilupa, että paikalliset asukkaat hyväksyvät vieraat ja kohtelevat heitä hyvin. Kerrostalomajoittaminen on murentanut tätä Rovaniemellä ja monessa suositussa ulkomaisessa kohteessa”, Lappi jatkaa.
Forenomin Saarinen ja Kat:n Kangas ovat Timo Lapin kanssa eri mieltä suorasta kilpailuasetelmasta. Saarinen sanoo Forenomin palvelevan kalustetuilla huoneistoillaan yritysasiakkaita ja liikkuvaa työvoimaa, joiden tarpeisiin hotellimajoitus ei sovellu.
”Meillä on hotelleja ja hostelleja, ja niiden osalta ollaan Maran muiden hotelliyrittäjien kanssa samalla viivalla. Kalustettuja huoneistoja tarjoamme asiakkaille, joille hotellimajoitus sopii heikonlaisesti”, Saarinen sanoo.
”Jos tämä nähdään uhkana, ei voida sille mitään”, hän sanoo.
Kat:n Kangas korostaa kalustettujen huoneistojen merkitystä työvoiman liikkuvuudelle.
”Jos työntekijä Suomessa haluaa mennä toiselle paikkakunnalle töihin, hänellä ei ole varaa maksaa hotellitason yöpymisestä eikä ravintolaillallisista saati pesulasta. Tähän tarvitaan ja on tarvittu asunto, jossa voi asua ja tehdä ruokaa”, hän sanoo.
Kilpailun reiluuteen ja samoihin pelisääntöihinkin hänellä on huomautus: hotelleilla saattaa olla kerrostaloasumisesta poikkeavia velvoitteita, mutta lyhimmissä, päivän tai parin yöpymisissä niillä on myös ylivertaista kilpailuetua esimerkiksi siivouksessa.
”On ihan fyysisten rajoitteiden vuoksi eri asia siivota sama määrä hotellihuoneita kuin kerrostaloasuntoja”, Kangas sanoo.
Maran Timo Lappi nostaa erikseen esiin Forenomin ex-toimitusjohtajan ja nykyisen neuvonantajan Kankaan aseman kilpailevan etujärjestön eli Kat:n johdossa.
”Erilaisia näkemyksiä voi olla, mutta ongelman muodostaa se, että Forenomin edustaja on Kalustettujen asuntojen toimijat ry:n puheenjohtaja”, Lappi sanoo. Hän kertoo, että tämä oli yksi syistä, joiden vuoksi kysyi Forenomin haluja jatkaa liitossa.
Saarinen sanoo, ettei ihan ymmärrä vastakkainasettelua.
”Kat:iin kuuluu iso määrä muitakin. Forenom on vain yksi jäsen”, hän sanoo.
Kat:n jäseniä ovat Forenomin lisäksi muun muassa Hiisi Homes, 2ndhomes, HVC asunnot, Comodo asunnot ja Citykoti.com.