”Heikki oli valonkantaja” – Katso kuvat tunnelmallisesta Heikki Silvennoisen muistokonsertista Tampereen Tavara-asemalta

Tampereen Tavara-asemalla koettiin monella tapaa ainutlaatuinen ilta, kun kansa kokoontui muistamaan ja kunnioittamaan rautaista musiikin ja huumorin kultasormea Heikki Silvennoista. Reilun kolmen tunnin muistokonsertista muodostui monelle yksi kaikkien aikojen yksi vahvimmista kokemuksista.

Konsertin koskettavin hetki koettiin jo alkumetreillä, kun läheiset esittivät tytär Hanna Silvennoisen ja pojantyttären Siiri Saarisen (toinen vas.) Heikki Silvennoisen muistolle säveltämän ja sanoittaman Roine-kappaleen.

Mikko Vattulainen

Tampereen Tavara-asemalla Heikki Silvennoisen lähipiiriin kuuluvan Anni Grönbergin poskilla noruu kevyt kyynelten puro. Tunnelma on herkkä, mutta säteilee hyvää. ”Ihanaa, että on näin paljon ihmisiä. Se oli perheelle oikeastaan sokki, kuinka paljon Heikki kosketti ihmisiä. Heikki oli valonkantaja”, Grönberg sanoo.

source

Jätä kommentti