Kunnan uusi johtajan virka keräsi hakemustulvan.
Aamulehti
Lempäälän kunnan kehitysjohtajan virkaa haki 68 henkilöä. Hakijoista 62 täytti soveltuvan, ylemmän korkeakoulututkinnon kelpoisuusvaatimuksen.
Lempäälän kunta kertoo tiedotteessaan, että valinta haastatteluun kutsuttavista tehdään lähipäivinä. Haastattelut suoritetaan vapun jälkeen viikolla 19.
Kunnanhallitus käsittelee valintaesitystä 19. toukokuuta. Lopullisen päätöksen valinnasta tekee valtuusto.
Lempäälän kunta kertoo, että tehtävään valittava kehitysjohtaja johtaa uuden hyvinvointi- ja elinvoimalautakunnan alaista palvelualuetta. Palvelualueelle kuuluvat elinvoiman, hyvinvoinnin ja kehittämisen palvelut sekä kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja maaseutupalvelut. Myös nuoriso- ja työllisyyspalvelujen kokonaisuus kuuluu palvelualueelle.