Palvelualojen työnantajat Paltan mukaan Liikennelentäjäliitto ei ole kunnioittanut neuvotteluissa yhteisiä pelisääntöjä.
STT
Finnairin lentäjiä edustava Liikennelentäjäliitto (SLL) hylkäsi tiistaina työnantajapuolen esityksen lentäjien työriidassa, mutta sanoi olevansa valmis keskeyttämään työtaistelutoimet neuvottelurauhan takaamiseksi. Liiton mukaan työnantajapuolen esityksessä on seikkoja, joita voidaan pitää SLL:n kannalta myönteisinä.
”Edelleen esityksessä on kuitenkin puutteita, ja esityksen käsittelylle varattu aika oli kokonaisuudessaan riittämätön, kun huomioidaan joidenkin kirjausehdotusten monitulkintaisuus”, SLL sanoi tiedotteessaan.
Palvelualojen työnantajat Palta ilmoitti illalla olevansa äärimmäisen pettynyt ratkaisuehdotuksen hylkäämiseen. Ehdotuksessa oli Paltan mukaan huomioitu kaikki SLL:n aiemmin esiin nostamat huolenaiheet.
Lisäksi Palta kritisoi SLL:n tapaa toimia neuvottelujen aikana. Työnantajapuolta edustavan Paltan mukaan osapuolten oli määrä jatkaa neuvotteluja tiistaina yhdeksältä illalla. SLL kuitenkin Paltan mukaan ilmoitti ratkaisuehdotuksen hylkäyspäätöksestä verkkosivuillaan ennen sovittua tapaamista ja perui illan neuvottelut.
”SLL:n toiminta on täysin poikkeuksellista työmarkkinaneuvotteluissa; SLL ei noudata vakiintuneita menettelytapoja eikä kunnioita yhteisiä pelisääntöjä. Vastaukset ratkaisuehdotuksiin käsitellään ensin osapuolten kesken, eikä niitä saada tiedoksi uutisista”, Paltan neuvottelujohtaja Heini Wiik-Blåfield sanoo tiedotteessa.
Sovittelun määrä jatkua keskiviikkona
Aiemmin illalla Liikennelentäjäliiton tiedotteessa puheenjohtaja Vesa Uuspelto sanoi SLL:n tulleen neuvotteluiden kuluessa ”huomattavasti” vastaan.
”Mutta nyt myös työnantajapuolen esityksessä on osoitettu valmius huomioida SLL:n kannalta keskeisimpiä tavoitteita”,hän sanoi.
Uuspellon mukaan SLL suhtautuu työnantajapuolen esitykseen suotuisasti ja katsoo, että siitä olisi työstettävissä yhteinen neuvotteluratkaisu.
Myöhemmin illalla työnantajaliitto Palta torui tiedotteessaan SLL:n hitautta ratkaisun tekemisessä. Finnairin liikennelentäjien uudesta työehtosopimuksesta on neuvoteltu pitkään.
”On käsittämätöntä, että SLL:llä ei vieläkään ole kykyä tehdä ratkaisua yli kahdeksan kuukautta kestäneiden neuvottelujen jälkeen”, Paltan Wiik-Blåfield sanoi.
Palta antoi uuden esityksensä ratkaisusta maanantaina. SLL hylkäsi Paltan aiemman kokonaisesityksen viime viikon keskiviikkona.
Sovittelun on määrä jatkua keskiviikkona.
Tämä oli päivittyvä uutinen.