Autiotalossa syttyi tulipalo Tampereen Järvensivulla – poliisi tutkii syttymissyytä

Syttymissyy ei ole vielä tiedossa, mutta autiotalon lähistöllä havaittiin olevan henkilöitä tulipalon syttymisen aikaan, päivystävä palomestari kertoo. Poliisi selvittää tapahtumia.

Aamulehti

Pirkanmaan pelastuslaitos sammutti perjantaina rakennuspaloa Tampereen Järvensivulla Tiaisentiellä.

Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta tuli kello 16.19. Kello 17.20 aikaan rakennuksesta ei näkynyt tulevan liekkejä, mutta pelastuslaitoksen tehtävä oli kesken ja paikalla oli myös poliisi. Muun muassa rakennuksen ulkoseinä on mustunut ja kärsinyt vaurioita, kertoo Aamulehden paikalla oleva toimittaja Heidi Pesonen.

Kello 17.35 Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juuso Nummela kertoo, että palo on pääosin saatu sammutettua, mutta pelastuslaitos varmistaa vielä paikalla, ettei palosta ole jäänyt kytöjä.

Rakennus, jossa tulipalo syttyi, on ollut omistajan kertoman mukaan muutaman vuoden tyhjillään, Nummela sanoo. ”Autiotalo, joka on menossa purettavaksi.”

Palo havaittiin, kun naapuri huomasi rakennuksen nurkalta savuja ja liekkejä. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle talon ulkoseinä paloi ilmiliekeissä. ”Ulkoseinässä oli niin sanotusti tuuletusraossa palo, ja se pääsi osittain yläpohjaan. Siellä ei sen vakavampia vaurioita kuitenkaan syntynyt”, Nummela kertoo.

Talon rakenteita jouduttiin purkamaan palon sammuttamiseksi.

Kello 18.20 pelastuslaitos tiedotti, että Tiaisentien palo on sammutettu ja pelastuslaitoksen yksiköt poistuvat kohteesta kello 19 mennessä.

Palon syttymissyy ei ole tällä hetkellä tiedossa. ”On havaintoja, että joitain henkilöitä on ollut paikalla ennen syttymistä tai niihin aikoihin poistunut paikalta. Poliisi selvittää, mitä on mahdollisesti tapahtunut.”

Palossa ei loukkaantunut kukaan.

source

Jätä kommentti